Etusivu TeatteriJuttuarkistoTyttö ja varis on vivahteikasta draamaa ihmisistä ihanuuksineen ja omituisuuksineen
12.9.2024 10.36

Tyttö ja varis on vivahteikasta draamaa ihmisistä ihanuuksineen ja omituisuuksineen

Lappeenrannan kaupunginteatterin pienellä puolella nähdään jälleen ensiluokkaista teatteria, kun ensi-iltansa saa 21.9. klo 16 Sirkku Peltolan käsikirjoittama puhenäytelmä Tyttö ja varis.

Peltolan terävästä ja hersyvän hauskasta dialogista vivahteet on hionut esiin lappeenrantalaislähtöinen ohjaaja Markus Järvenpää.

Tyttö ja varis -näytelmässä neljän erilaisen ihmisen elämät kohtaavat. Päähenkilö Säde (Leena Nuora) on työtön, elämän kolhima viisikymppinen, joka baari-illan päätteeksi törmää eläköityneeseen Stockmann-rouva Armiin (Helka-Maria Kinnunen). Yhteentörmäys on uuden, odottamattoman ystävyyden alku.

– Säde ja Armi ovat toistensa vastakohtia, mutta heitä yhdistää myös pohjaton yksinäisyys, mikä on myös yksi näytelmän keskeisistä teemoista, Markus Järvenpää kertoo.  

Tarinan muut henkilöt ovat pienen siivousfirman työnjohtaja Ipe (Eppu Pastinen) ja hänen työntekijänsä Jarde (Aino Sirje). Hahmojen välisiin ihmissuhteisiin sisältyy myös näytelmän niin sanottu mysteerikoukku, paljastaa Järvenpää.

– Yksinäisyyden lisäksi näytelmä käsittelee auttamista ja avun vastaanottamista, mutta myös vanhemmuutta.

– Äidinrakkauden lisäksi näytelmässä käsitellään vanhemmuutta myös lapsen näkökulmasta, joten teema tarjoaa samaistumispintaa jokaiselle, Järvenpää kuvailee.

Tyttö ja Varis on näyttelijänäkin tunnetun Järvenpään viides ohjaus. Järvenpää kertoo, että tapahtumallisesti niukan, mutta pieniä nyansseja täynnä olevan näytelmän ohjaustyö on sujunut ammattitaitoisen porukan kanssa vaivattomasti. Pienessä työryhmässä on ollut tilaa myös keskustelulle, ja ohjaaja vertaakin teatteria leirinuotioon.

– Teatteri tarjoaa puitteet aitoon läsnäoloon ja vastaa ihmisten ikiaikaiseen tarpeeseen kokoontua yhteen, yhteisen asian äärelle. Teatteri on kehollinen kokemus, jonka voi aistia myös yleisöstä.

Järvenpää kannustaakin lappeenrantalaisyleisöä teatteriin yhteisen kokemuksen äärelle.

– Lappeenrantalaisilla on käsissään todellinen helmi. Kaupunginteatteri on upea ja täynnä ammattitaitoista henkilökuntaa, jonka työstä kannattaa olla ylpeä, Järvenpää kehuu.

Tyttö ja varis on ensi-iltansa jälkeen Lappeenrannan kaupunginteatterin ohjelmistossa pe 27.12.2024 asti.

Lisätiedot ja liput: Tyttö ja Varis - Lappeenrannan teatteri (lprteatteri.fi)  

Sirkku Peltola

Sirkku Peltola on palkittu näytelmäkirjailija, dramaturgi ja ohjaaja, jonka näytelmiä esitetään ahkerasti teattereissa ympäri Suomea. Peltola on tunnettu rikkaana kielenkäyttäjänä ja tarkkasilmäisenä ihmiskuvaajana, jonka teoksille on luonteenomaista tarkastella nykymaailmaa ja sen ilmiöitä terävästi tavallisen ihmisen arjesta käsin. 

Peltolan teoksia on käännetty yli 15 kielelle. Hänet on palkittu mm. Pro Finlandia -palkinnolla. Tasavallan presidentti myönsi Peltolalle taiteen akateemikon arvonimen vuonna 2023.

Markus Järvenpää

Markus Järvenpää on Lappeenrannan Kanavansuulta lähtöisin oleva näyttelijä, ohjaaja ja opettaja, jonka teatteriura sai alkunsa Lappeenrannan nuorisoteatterista. Hän on valmistunut teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta 2008. Järvenpää on näytellyt elokuvissa, tv-sarjoissa ja ollut kiinnitettynä näyttelijänä Turun kaupunginteatterissa. Järvenpään esikoisohjaus Petos sai Helsingin Sanomien arvostelussa viisi tähteä. Hän on ohjannut myös muun muassa Satu Silvon 60-vuotisjuhlaesityksen Näkymätön nainen sekä koko perheen merirosvoseikkailun Aarresaari, joka on parhaillaan Musiikkiteatteri Kapsäkin ohjelmistossa.