Etusivu OhjelmistoVanhempainilta
Stressaantunut mies juoksee ja työntää lastenrattaita, joiden kyydissä on naurava lapsi. Taustalla näkyy kaupunkimaisemaa ja auringonlasku. Alareunassa teksti:

Vanhempainilta

Ensi-ilta 5.11.2026 klo 18 

Pienellä näyttämöllä 

Mitä on olla aikuinen?

Isä ja lapsi ovat matkalla päiväkodin vanhempainiltaan. Lapsia ei saisi ottaa sinne mukaan, mutta nyt tämä meni näin. Vanhempainillassa pitää keskustella tärkeistä yhteisistä asioista, istua liian pienille tuoleille täyttämään lomakkeita ja kohdata muita vanhempia. Isän uppoutuessa yhä syvemmälle itseensä ja omaan keskeneräisyyteensä lapsi haluaisi tietysti vain leikkiä – esimerkiksi häpeää tai aikakoneen rakentamista. 

Vanhempainilta on hämmästyttävän tarkkanäköinen ja kiusallisen tunnistettava matka vanhemmuuden kysymysten äärelle. Sen keskiössä ovat kasvattamisen ja kasvamisen haasteet. Tuleeko meistä todella aikuisia vanhemmuuden myötä vai onko se täysin keksittyä? Vanhempainilta pursuaa pienen lapsen tavoin tärkeitä kysymyksiä elämästä ja kaikesta, ja kutsuu samalla katsojan hulvattomaan teatterileikkiin.

Työryhmä

Käsikirjoitus: Veikko Nuutinen
Ohjaus: Markus Järvenpää
Puvustus ja lavastus: Samuli Halla
Kampaukset ja maskeeraus: Pinja Ruokolainen
Äänisuunnittelu ja äänitekniikka: Tomi Aronen
Valosuunnittelu: Iia Walavaara
Valotekniikka: Timo Hämäläinen, Topi Jukka
Videot: Kimmo Pasanen
Tarpeisto: Sirpa Tervo, Riikka Pulkkinen, Kai Viitala
Lavastuksen valmistus: Ville Turku, Heikki Takkinen, Anssi Kuronen, Kai Viitala
Puvustuksen valmistus: Päivi Hanttu-Lindström, Päivi Saarimäki, Anu Hovi, Susanna Kiljunen
Pukuhuolto: Eva Eronen
Pukija: Pinja Ruokolainen
Näyttämömestari: Vesa Hovi
Järjestäjä: Jani Kassinen
Kuiskaus ja tarpeistonhoito: Riikka Pulkkinen
Valokuvaus: Aki Loponen
Graafikko: Heta Penttinen
Yleisötyö: Miika Asikainen

Rooleissa: Eppu Pastinen, Tero Koponen, Jussi Johnsson, Anna-Kaisa Makkonen, Sanna Kemppainen

Kesto:
2 h 45 min
Tyylilaji: Draamakomedia
Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner

Samaan ikkunaan aukeava linkki, joka vie erilliseen lippu.fi-lipunmyyntiin.

Uuteen ikkunaan aukeava linkki, joka vie lipunmyynnin tietosivulle.

Linkki, joka avaa lipunvarauksen sähköpostiviestillä.

  Puhelimitse 05 616 2290

 

LIPUT

Peruslippu 34 €

Eläkeläiset 29 €

Ryhmät 27 € (väh. 10 hlö)

Opiskelijat, työttömät, varusmiehet ja lapset (alle 18 v.) 20 €

Esitykset

LOKAKUU

TO 29.10. klo 18.00 ENSI-ILTA

MARRASKUU

TO 5.11. klo 18.00 ENSI-ILTA
loppuunvarattu

PE 6.11. klo 18.00
K18 anniskelunäytös

LA 7.11. klo 13.00

KE 11.11. klo 13.00

TO 12.11. klo 18.00

PE 13.11. klo 18.00
K18 anniskelunäytös

LA 14.11. klo 18.30

KE 18.11. klo 18.00

PE 20.11. klo 18.00
K18 anniskelunäytös

LA 21.11. klo 16.00

TO 26.11. klo 13.00

PE 27.11. klo 18.00
K18 anniskelunäytös

JOULUKUU

TO 3.12. klo 18.00

LA 5.12. klo 16.00
K18 anniskelunäytös

KE 9.12. klo 13.00

LA 12.12. klo 16.00
K18 anniskelunäytös

KE 16.12. klo 18.00

PE 18.12. klo 18.00
K18 anniskelunäytös

KE 30.12. klo 13.00

TAMMIKUU 2027

LA 2.1. klo 16.00

TO 7.1. klo 18.00

LA 23.1. klo 13.00

HELMIKUU 2027

PE 5.2. klo 18.00