Etusivu OhjelmistoKevät 2022Tanssien tähtiin Show

Tanssien Tähtiin -Show

 

KE 16.3.2022 klo 18.00  

Liput 38,50 €  

Suurella näyttämöllä  

 

Tanssii Tähtien Kanssa – tv-ohjelmasta tutut ammattitanssijat pääsivät vuonna 2019 ensimmäistä kertaa teattereiden lavoille yhteisellä show'llaanMonen vuoden odotuksen jälkeen Tanssien Tähtiin Show on täällä taas – loistavampana kuin koskaan!  

Uusi Tanssien Tähtiin show rakentuu kolmesta selkeästi erilaisesta osasta, joiden aikana nähdään huikeita ryhmänumeroita ja nautitaan pukuloistosta. Show’n ohjauksesta vastaava ammattitanssija Marko Keränen kertoo, että esitys tuo myös paritanssin lavalle sen monimuotoisuudessaan usean eri kulman kautta. ”Tanssijat heittäytyvät esitykseen ihan uudella tavalla, tällä kertaa myös yleisö pääsee mukaan illan kulkuun... Se että miten, jää nähtäväksi” jatkaa Marko.  

Tanssien Tähtiin Show -2022 kiertueella mukana nähdään Suomen tämän hetken tunnetuimmat ammattitanssijat: Ansku Bergström, Marko Keränen, Kia Lehmuskoski, Jurijs Trosenko, Jutta Helenius, Sami Helenius, Saana Akiola, Mikko Ahti, Jani Rasimus ja Claudia Ketonen.  

Puvustuksen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Helena Ahti-Hallberg. Tanssien Tähtiin Show`n suunnittelusta vastaa tanssijat yhdessä tuotannosta vastaavan Elevent Group Oy:n kanssa.  

Ensimmäisen kiertueen esitykset olivat melkein kaikki loppuunmyytyjä. Keväällä 2022 Tanssien Tähtiin Show nähdään peräti 21 paikkakunnalla. Lappeenrantaan tanssispektaakkeli saapuu keskiviikkona 16.3.2022.  

  

LIPPUKAUPPA

Samaan ikkunaan aukeava linkki, joka vie erilliseen lippu.fi-lipunmyyntiin.

Uuteen ikkunaan aukeava linkki, joka vie lipunmyynnin tietosivulle.

Linkki, joka avaa lipunvarauksen sähköpostiviestillä.

  Puhelimitse 05 616 2220