Etusivu Vauhdikas Puhtaana käteen -farssi kieputtaa mukaansa Lappeenrannan kaupunginteatterin suurella näyttämöllä
16.10.2017 13:00

Vauhdikas Puhtaana käteen -farssi kieputtaa mukaansa Lappeenrannan kaupunginteatterin suurella näyttämöllä

Lappeenrannan kaupunginteatterin suuren näyttämön seuraava ensi-iltanäytelmä on brittiläisen Michael Cooneyn vauhdikas farssi Puhtaana käteen. Esityksen ensi-ilta on perjantaina 20.10. klo 19.

Puhtaana käteen. Aki Loponen_401x267.jpgPuhtaana käteen kertoo työttömäksi jääneestä Erkki Lehtisestä (Seppo Merviä), joka on elättänyt itsensä kahden vuoden ajan sosiaaliturvahuijauksilla. Hän on keksinyt tukihakemuksiinsa mielikuvituksellisia henkilöitä ja liittänyt myös mukaan vuokralaisensa Visa Muikun (Samuli Punkka) sukulaisineen. Eräänä päivänä Erkki päättää lopettaa huijaukset ja ilmoittaa keksimiensä henkilöiden kuolleen päästäkseen eroon näistä. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Väärinkäsitykset seuraavat toinen toistaan ja meno yltyy hurjaan vauhtiin ennen kuin kaikki lopulta selviää.

Ohjaaja Iiris Rannion mukaan hurjien huijausten sarjasta kertovassa farssissa nähdään kaksi miestä, jotka yrittävät pelastaa nahkansa yhä tihenevässä valheiden verkossa.

– Yleisö tajuaa ennen näytelmän henkilöitä, että vaara lähestyy. Kerta toisensa jälkeen paljastuminen kuitenkin vältetään.

Puhtaana käteen kieputtaa katsojat mukaansa hauskalla henkilögalleriallaan ja vauhdikkaalla rytmillään, jossa liike jatkuu, kunnes sen on pakko pysähtyä ja suunta vaihtuu. Farssia tanssin tapaan ohjaava Rannio kertoo, että juuri rytmi on tunnistamisesta rakentuvan hauskuuden ytimessä.

– Rytmillä voi mielestäni luoda paljon hauskempia hetkiä kuin esimerkiksi ilmeisillä naamanvääntelyillä tai pintaliimatulla bimboilulla. Tässä farssissa naiset eivät ole miehiä tyhmempiä eikä kukaan juokse ilkosillaan. Lavalla mennään tosissaan. Näytelmän yllättävät ja hankalatkin hetket naurattavat katsojia varmasti.

Maailman hauskimmaksikin farssiksi kutsuttu Puhtaana käteen on ollut yleisömenestys eri teattereissa. Tiina Puumalainen on sovittanut brittiläisen Cooneyn alkuperäisen teoksen Suomessa tapahtuvaksi.

– Sosiaalityön henkilö on meidän esityksessä miehen sijaan nainen, kuten Suomessa usein näin onkin. Toisaalta brittisävyjä ei ehkä huomaa muusta kuin sisäänpäin aukeavasta ulko-ovesta, Rannio hymyilee.

Päärooleissa näyttelevien Merviän ja Punkan lisäksi lavalla nähdään lähes kaikki talon muutkin näyttelijät. Lavastuksen ja puvustuksen suunnittelusta vastaa Mika Haaranen.

Kuva: Puhtaana käteen. Kuvaaja: Aki Loponen.

Tietoa näytelmästä:

Michael Cooney
Puhtaana käteen
Ensi-ilta perjantaina 20.10. klo 19, Suuri näyttämö

Suomennos : Tiina Puumalainen
Ohjaus: Iiris Rannio
Lavastuksen ja puvustuksen suunnittelu: Mika Haaranen
Valosuunnittelu: Topi Jukka
Äänisuunnittelu: Olli-Pekka Pyysing
Kampausten ja maskeerauksen suunnittelu: Sari Rautio ja Pinja Ruokolainen
Kampausten ja maskeerauksen toteutus: Pinja Ruokolainen
Esityksissä apuna: Sara Peronmaa
Tarpeisto: Sirpa Tervo, Riikka Pulkkinen
Tarpeiston hoito ja kuiskaus: Laura Suoniitty
Pukujen valmistus: Päivi Hanttu-Lindström, Päivi Saarimäki, Anu Hovi
Lavastuksen valmistus: Seppo Ihalainen, Jukka Malaska, Vesa Hulkkonen, Kari Sillankorva
Näyttämömestarit: Veli-Matti Sirkiä, Kirka Haikonen
Näyttämömiehet: Vesa Hovi, Matti Jarva, Samuel Silvennoinen
Järjestäjä: Jari Seppälä
Vaatehuolto: Eva Eronen

Henkilöt:
Erkki Lehtinen: Seppo Merviä
Liisa Lehtinen, Erkin vaimo: Helka Periaho
Visa Muikku, edellisten vuokralainen: Samuli Punkka
Birgitta Jaatinen, sosiaalitarkastaja: Sanna Kemppainen
Vertti Lehtinen, Erkin setä: Jussi Johnsson
Jutta Yli-Polvi, vapaaehtoistyöntekijä: Aija Pahkala
Mauri Kuitunen, parisuhdekonsultti: Jarno Kolehmainen
Olli Ala-Kulo, hautausurakoitsija: Jussi Virkki
Tarkastaja Tikkinen, Jaatisen esinainen: Kaisu Kärri
Reetta, Visan tyttöystävä: Vilma Putro
Pesukone: Taijatuuli Louhivuori

Esitysoikeuksia valvoo Näytelmäkulma.
Suomennoksen oikeudet: Tiina Puumalainen.

Lehdistökuvat: Kuvaaja Aki Loponen. Kuvat ladattavissa osoitteesta: http://kuvapankki.ekarjala.fi/main.php?g2_itemId=26132

Lisätietoja:
Ohjaaja Iiris Rannio, puh. 040 130 9159
iiris.rannio(at)lappeenranta.fi