Etusivu Ajatuksia herättävä ja vauhdikas nuorisomusikaali Suurella näyttämöllä
8.5.2017 13:00

Ajatuksia herättävä ja vauhdikas nuorisomusikaali Suurella näyttämöllä

Kuva 1 ryhmäkuva_354x235.jpgHanna Suutelan, Matti Suomelan ja Kari Jagtin käsikirjoittama Nahkatakkinen tyttö nähdään Suurella näyttämöllä torstaina 11.5. klo 19. Dingon uudelleen sovitettu musiikki on keskeinen osa nuorisomusikaalia, jossa näyttävät tanssinumerot yhdistyvät koulukiusaamisesta kertovaan tarinaan.

Näyttämön valloittavat yli kolmekymmentä lahjakasta laulavaa, tanssivaa ja näyttelevää lukiolaista. Bändissä soittaa lähes 20 taitavaa nuorta muusikkoa, ja näyttämökuvassa näkyy yli kymmenen kuvataiteisiin suuntautuneen lyseolaisen kädenjälki.

Nahkatakkinen tyttö
on mielenkiintoinen Lappeenrannan lukioteatterin ja kaupunginteatterin yhteistyöproduktio. Kaupunginteatteri tarjoaa esitykselle puitteet ja kaksi näyttelijää, Sanna Kemppaisen ja Jussi Johnssonin. Nuorten ohjauksesta kohti valmista esitystä vastuun kantavat Lyseolla äidinkieltä ja teatteria opettava Marika Kesseli, musiikinopettaja Lea Kaijansinkko ja kuvataiteen opettaja Anu Huttunen sekä koreografina ja toisena ohjaajana toimiva Netta Salonsaari. Produktion parissa on työskennelty joulukuun alusta saakka.

Kuva 2 Sängyllä Nahkatakkinen_354x235.jpgOhjaaja Marika Kesseli kertoo: ”Olen nähnyt Nahkatakkisen tytön kantaesityksen Vaskivuoren lukiossa vuonna 2014. En edes harkinnut minkään muun musikaalin ohjaamista, kun siihen nyt tarjoutui tilaisuus. Ensinnäkin ”Nahkis” on kirjoitettu isolle lukiolaisryhmälle, rooleja on paljon jaettavaksi ja roolijako on tasainen. Toiseksi Matti Suomelan sovitukset tuovat korvien kuultavaksi aivan uudenlaista Dingoa, ja sovitusten myötä myös teksteihin kiinnittää eri tavalla huomiota. Kolmanneksi Nahkatakkisessa tytössä on nähtävissä nuorisomusikaaleille tyypilliset piirteet, mutta sen lisäksi siinä on syvempi taso, joka tarjoaa ajateltavaa sekä tekijöille että katsojille.”

Musikaalin päähenkilöksi nousee Kata (Saara Östman), joka palaa kouluun pitkän sairausloman jälkeen. Poissaolon syynä on masennus, jota on edeltänyt vuosia kestänyt koulukiusaaminen. Katalla on kuitenkin ystäviä, mutta kaveriporukka ei ole entisellään. Nahkatakkinen tyttö on kurkistus sekä yksilön että yhteisön selviytymiseen muutosten keskellä.

Suurin osa nuoresta tekijäjoukosta tulee Lappeenrannan Lyseon lukiosta, ja musikaalin valmistaminen on ollut suuri ponnistus koko työyhteisölle. Samaan aikaan se on mahdollistanut tiiviin yhteistyön oppiaineiden välillä. Musikaalissa on näyttelijöitä, jotka soittavat bändissä, ja bändiläisiä, jotka ovat olleet tekemässä lavastusta. On haluttu, että musikaali on mahdollisimman paljon nuorten näköinen, ja siksi esimerkiksi juliste, käsiohjelma ja kuvaprojisoinnitkin ovat nuorten lukiolaisten käsialaa. Opetussuunnitelmakin tavallaan laajeni musikaaliprojektin myötä. Lyseolla ei varsinaista tanssin opetusta muuten ole, mutta koreografioiden myötä tanssista tuli yksi opiskeltava asia lisää.

”Nahkatakkinen tyttö sijoittuu nykyhetkeen, mutta Dingon musiikin myötä se yhdistää sukupolvia. Toivottavasti sitä tulevat katsomaan eri-ikäiset ihmiset, ja toivottavasti katsomiskokemuksen jälkeen se virittää keskustelun, millaista oli olla nuori joskus ja millaista nuoruus on nyt”, Kesseli tiivistää. Jokin Nahkatakkisessa tytössä viehättää. Lappeenrannassa nähdään alkuperäisestä käsikirjoituksesta jo kuudes tulkinta, joten ”show vain jatkaa kulkuaan” ja varsin suuressa mittakaavassa tällä kertaa.


Kuva 3 Sateenvarjo Nahkatakkinen_354x237.jpgHanna Suutela – Matti Suomela – Kari Jagt
Musiikki Dingo – Matti Suomela
Nahkatakkinen tyttö

Ohjaus
Marika Kesseli ja Netta Salonsaari

Musiikin ohjaus ja johto
Lea Kaijansinkko

Koreografia
Netta Salonsaari

Lavastusryhmän ohjaus
Anu Huttunen

Lavastus
Anu Huttunen ja Marika Kesseli

Puvustus
Marika Kesseli, Netta Salonsaari ja opiskelijat

Pukujen ompelu
Sari Kavala

Käsiohjelman ja julisteen
kuvitus
Eetu Ronkainen

Käsiohjelman taitto
Anu Huttunen

Projisointikuvien otto
Seppo Kivimäki, Mihhail Tsaika, Olli Vainikka

Lappeeenrannan kaupunginteatterilta

Kampaus- ja maskeerauskonsultointi
Sari Rautio

Puvustusapu
Päivi Hanttu-Lindström, Anu Hovi, Päivi Saarimäki

Äänitekniikka
Olli-Pekka Pyysing, Tomi Aronen

Lavasteiden rakennusapu
Seppo Ihalainen, Jukka Malaska, Vesa Hulkkonen ja Kari Sillankorva

Valot
Timo Hämäläinen, Topi Jukka, Petri Mättö

Näyttämömestarit
Kirka Haikonen, Veli-Matti Sirkiä

Näyttämömiehet
Vesa Hovi, Matti Jarva

HENKILÖT

KATA Saara Östman
JONE Konsta Kuronen
MIRJA Anni Vesterinen
DINGO Petja Pulkkinen
AINO Saimi Kaisanlahti
HENRI Juha Östman
VATANEN Lukas Peurala
NURMI Sami Leminen
SYLVI / OPISKELIJA Ida Koskinen
AILI / OPISKELIJA Emma Mänttäri
HELMI / TERVEYDENHOITAJA Essi Loisa
KATAN ÄITI Sanna Kemppainen
KATAN ISÄ Jussi Johnsson
OPETTAJA / OPISKELIJA Sirpa Hyväri
MIRJAN ÄITI / OPISKELIJA Helena Laulaja
MIRJAN ISÄ / OPISKELIJA Arttu Hägg
KANDALFFI Leevi Nikula
JÄTTILÄISÖRKKI / DINGON JENGIÄ Seppo Kivimäki
DARK VATTER / Ella Pitkänen / Maija Tikka (16.5.)
PRINSESSA LEIJA Salla Puonti
HARRIET POTTER Johanna Kääriä / Stella Laine (16.5)
NEEA Pinja Kuntola

VAHTIMESTARI Olli Vainikka

DINGON JENGIÄ
Sanni Kauppinen, Sonja Koskela, Oskari Skyttä, Rasmus Turunen, Samu Mänttäri

OPISKELIJOITA
Elina Kolehmainen, Kiira Kuparinen, Sharon Nikkari, Matilda Ranta, Karoliina Skyttä, Milla Tiittanen

TANSSIJAT
Saimi Kaisanlahti, Sanni Kauppinen, Sonja Koskela, Kiira Kuparinen, Matilda Ranta, Karoliina
Skyttä, Oskari Skyttä, Rasmus Turunen

BÄNDI
Antti Honkanen, kitara
Emilia Hyvärinen, kosketinsoittimet
Nelly Kalafatis, sello
Konsta Kuronen, kitara
Elisa Laakso, basso
Taavi Lautala, klarinetti, nokkahuilu
Akseli Lautiainen, perkussiot
Mikael Muhli, basso
Janette Muhonen, kitara, laulu
Santtu Nieminen, rummut, perkussiot
Sharon Nikkari, viulu
Anna-Lotta Pesonen, huilu, nokkahuilu, laulu
Netta Pitkänen, laulu
Liisa Riihimäki, basso
Katja Räsänen, laulu
Erik Sandini, kitara
Aatu Sievänen, kitara
Juho Silventoinen, kosketinsoittimet
Miika Tamper, kosketinsoittimet
Ida Tiainen, laulu
Santeri Tiainen, rummut, perkussiot

Mukana olevat Dingon kappaleet:

Aino / Pistoolisankari / Nimeni on Dingo / Kirjoitan / Nahkatakkinen tyttö / Hämähäkkimies / Autiotalo / Kulkuri ja kaunotar / Juhannustanssit / Levoton tuhkimo / Jokainen aamu / Nähdään taas

LAVASTUKSEN OPISKELIJARYHMÄ

Arminen Oscar
Jokela Cytherea
Kauppinen Edith
Kultanen Essi
Laakso Elisa
Muhonen Janette
Nylund Leevi
Pellinen Viivi
Vesikko Pihla
Riihimäki Liisa
Rossi Heli
Tikka Maija
Tsaika Mihhail

Kuvatekstit:

1. Ryhmäkuva vasemmalta oikealle
Rasmus Turunen, Oskari Skyttä, Seppo Kivimäki, Petja Pulkkinen, Lukas Peurula, Sami Leminen, Sanni Kauppinen ja Sonja Koskela

2. kuva, sängyllä: Anni Vesterinen ja Saimi Kaisanlahti

3. kuva, sateenvarjo: Saara Östman, oikealla takana Konsta Kuronen
ryhmässä takana Juha Östman, Maija Tikka, Leevi Nikula, Johanna Kääriä ja Salla Puonti

Kuvaaja Ari Nakari

Lisätietoja:
Marika Kesseli
p. 050 300 7140
marika.kesseli@gmail.com